Sivut

keskiviikko 16. huhtikuuta 2014

Pääsiäispupuja!

Täälä on eletty jänniä päiviä, nimittäin toissa yönä Ulpukin pyöräytti ylläripoikaset! Pari päivää epäilin että on tiine kun käyttäytyi samallalailla miten Inkeri viimeisinä päivinä. Korvat oli kokoajan päätä myöden ja vaikutti muutenkin tuskaiselta/levottomalta ja pesän teki joitain päiviä ennemmin. Niinhän se sitten pyöräytti 6! poikasta myös.

Taaksepäin kun laskin niin vintissä olevat olleet astumisaikana vielä, joten jollain ihmeellä Paavo on sen saanut astuttua, se että miten, jää arvoitukseksi. Silloin kun Inkeri sai poikaset niin oli mahdollista että myös Ulpu saa, koska olivat samassa häkissä jonne Paavo oli päässyt, myöhemmin en ole niitä enää yhdessä nähnyt.

Eilen illalla yksi vajaa vuorokautinen poikanen oli päätynyt pesän ulkopuolelle jotenkin ja oli ihan jähmettynyt ja jäässä jo. Luulin kuolleeksi, mutta koitin silti lämmittää ja sitkeä sissi olikin elossa ja alkoi näyttää elonmerkkejä kun hetken olin lämmitellyt käsissäni. Hetkenpäästä olikin jo ihan virkeä jonka jälkeen sai jännittää, että miten Ulpu hyväksyy sen enää takaisin.
Vein poikasen takaisin pesään ja sielä kaikki tänään voivat oikein hyvin. :) Toivottavasti jatkuu yhtä hienosti. :) Harmaa/musta voittoista porukkaa oli Ulpun jälkikasvu, saa nähdä mitä niistä tulee kun karvat alkaa kasvaa, varmasti ainakin luonnonharmaata ja yksi näytti todella mustalta.

Tässä tämä eilen hengestään taistellut "Sissi". <3


Inkerin poikaset ovat nyt 2vk4pv. Suloisia karvakasoja ja kasvaneet silmissä. <3 Viime viikonloppuna katselimme siskoni kanssa sukupuolia, hänellä on siitä hieman enemmän kokemusta. Madagaskar on aika varmasti poika, muut ovat vielä vähän epäselviä, täytyy vielä myöhemmin katsella uudestaan. Japskeista toinen saattaa olla tyttö ja toinen poika, luonnonkeltaisissa vaikuttaisi olevan ainakin tyttöjä. Toistaiseksi ovat vielä viihtyneet kopissa, tänään kävivät kyllä tutkimassa ulkoilmaakin hetken aikaa. :) Silloin kun avaan kopin katon osa saattaa hypätä kopista pois, mutta aika nopeasti sinne palaavat.

keskiviikko 9. huhtikuuta 2014

Poikaset 1vk4pv

Silmät on jo kaikilla auki ja ovat kauhean vilkkaita pieniä. <3 Tässä kuvat kaikista. :)


 Luonnonkeltainen

 Luonnonkeltainen

 Keltamusta japanilainen (varattu)

Nokinen luonnonkeltainen

Keltamusta japanilainen  (varattu)





Madagaskar (jää ehkä kotiin jos tyttö)


Yksi poikanen oli eilen tipahtanut kopista ulos ja värjötteli kopin edessä kylmissään, vähän lämmittelin paidan alla ja laitoin takaisin pesään, onneksi on ihan kunnossa. :)


Paavo oli tänä aamuna karkuteillä, sillä on häkin vieressä komppariaitaus ja olen öiksi sulkenut häkkiin ettei karkaa, mutta eilen unohdin luukun auki aitaukseen ja oli päässyt karkuun. Tytöt kuitenkin veti puoleensa niin paljon, että siinä se hyppi tyttöjen häkkien luona. :D Sain vieläpä melko nopeasti kiinnikkin. :)


tiistai 1. huhtikuuta 2014

vauvat 4 päivää.

Pikkuiset ovat saaneet jo vähän karvoja päälleen, kaksi on ainakin keltamustia japskeja ja muutama taitaa olla madagaskareja, tai sitten jopa kaikki loput, en saanut kaikkia kuvatuksi koska pihalla oli niin viileää, etten kauaa viitsinyt kaivella pesää. Väritkin hieman vääristyivät joissain kuvissa ja voi olla etten noita enää erota sieltä kasasta että kuka on 1,2,3 jne. :D Poikasia siis kuusi, tässä vain 4.

 Kaikki kasassa. 


Olkoon tämä nyt poikanen nro.1



Poikanen nro. 2



Poikanen nro. 3



                                                                   Poikanen nro. 4



lauantai 29. maaliskuuta 2014

Ne on täällä!

Viimeyönä Inkeri on pyöräyttänyt 6 pikkunakkia (ainakin mitä äkkiä sain laskettua). <3
Inkeri voi mainiosti, vaikuttaa oikein onnelliselta kun maha on poissa. :D Kaikki poikaset olivat virkeitä ja pesä oli lämmin, hyvin oli vauvansa peitellyt. :)

Oon nyt niin innoissani, etten tiedä miten maltan jättää poikaset rauhaan, etten liikaa mene sinne härkkimään. :D Malttia nyt vaan. :) Toivottavasti kaikki selviää hengissä. :) Vaaleita oli ja harmaalaikukkaita.



<3

keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

Kuulumisia.

Ei oo taas hetkeen tullut kirjoiteltua, nyt kuitenkin taas tapahtuu. Nimittäin 29 päivä menossa siitä kun Paavo oli päässyt tyttöjen häkkiin. Inkeri on nyt selvästi pieniin päin, Ulpun en usko olevan. Inkeri on eilen jo pesää rakennellut ja syö kun hevonen. Mahakin oli iso pallo kun tänään venytteli.

Puput on nyt olleet jo jonkin aikaa ulkohäkeissään, eilen erotin Inkerin ja Ulpun. Eli poikaset syntyy nyt ulkokoppiin, toivottavasti kaikki menee hyvin. :) Ehkä jo ensi yönä?! :P Jännään on nähdä mitä sieltä oikein tulee. ^^ Ehkä pakko pitää itselläkin yksi jos on tyttöjä mukana, vaikka mies sanoi että yksikään ei sitten jää kotiin. :D Myös hoitolapseni äiti aamulla heitti vitsikkäästi, kun kerroin että on tulossa, että pitää ehkä pari pupua sitten ottaa jos mulla tulee sijoitusongelmia. ;) Ovat haaveilleet pupusta jonkin aikaa. No mutta nyt vaan odotellaan jännityksellä mitä tuleman pitää. :)

Loppuun vielä vähän kuvasaastetta. :)


Paavo.




Inkeri.


 Kamera kiinnostaa ja tämä oli tulos. :D





 Ulpu.





keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Ei tullut mitään.

Ei näkynyt poikasia joten tuskin Paavo oli silloin aiemmin päässyt tyttöjen kanssa yhteen, käytöksestä vaan epäilin että olisivat tiineenä. No seuraavaksi jännitetäänkin sitten loppukuusta, silloin se onkin ihan mahdollista koska Paavon löysin tyttöjen kanssa. Saa nähdä.

Eilen siivosin kesähäkkejä vaikka ulos ei voikkaan siirtää vielä hetkeen, jos nyt joku talvi taas tulee viikonloppuna. Meillä siis pari minkkihäkkiä ulkohäkkeinä, kaikki peräkkäin joten pituutta jo joku 4m ja leveyttä joku 1m. Kahteen osaan on tarvittaessa helppo jakaa. Toinen häkki oli niin kasassa että piti sitä vähän tukea.. Olin ottanut siitä välistä verkon pois, kun yhdessä pitkässä häkissä on aina periaatteessa kaksi häkkiä. Toisessa häkissä väliseinä on, mutta siinä on aukko.
Koppiin aion varmaan ensi kesänä laittaa maton ja vessalaatikon, aiemmin on koko koppi ollut purua täynnä mutta vessanahan sitä on käytetty, pohja aika pilalla kun pissa on imeytynyt vaikka on ollut muovimattoa pohjalla. Otin muovimaton pois kun sitä oli jo järsittykin niin paljon. Toivottavasti se pohja edes kuivaa hieman kun oli ihan kostea maton alta. Täytyy laittaa uusi muovimatto kunhan kuivaa ja sen päälle vielä tavallinen matto, vessalaatikko on varmaan pakko laittaa sinne koppiin koska se haisee valmiiksi jo varmasti pissalta niin kovaa. Onneksi on iso koppi.
Hiekkaa kuskasin toisen häkin pohjalle koska siinä verkko oli näkyvissä vielä, viimekesänä vasta hankittiin se toinen. On nyt mukavempi tassuille, eipä ne viimekesänä hirveästi aikaa viettäneet sillä uudella puolella vaikka vapaa pääsy sinne olikin. Yhden tason (taikakuutioista) ja tikkaat tein myös uudelle puolelle, sielä kun ei ollut muutakun toinen pienempi eristetty koppi. Jotain tekemistä sinne olisi vielä kiva keksiä lisää. :) Vanhalla puolellakin on vaan yksi "rivitalo" koppi, eli kaksi pikkukoppia vierekkäin ja ovat siis toisissaan kiinni ja häkin ulkopuolella on eristetty koppi. En kuitenkaan haluaisi sitä liian täyteen tunkea että on tilaa myös spurttailla päästä päähän. ;)

Ainakin aluksi varmaan joudun kyllä jakaa häkin kahteen osaan koska Paavoa ei ole leikattu vielä, tarkoitus on kyllä sekin leikata jossain vaiheessa, että saa sen tyttöjen kanssa. Mutta onhan se vasta reilu 4kk. :)

Täytyy ottaa kuvia häkeistä jossain vaiheessa.

Terkuin Jonna<3

perjantai 7. maaliskuuta 2014

Ei pikkupupuja.

Ei oo poikasia näkynyt vielä. Epäilen että 4-7 helmikuuta Paavo olis päässyt myös tyttöjen kanssa yhteen, koska silloin tytöt tuli sisälle ja häkkiratkaisut oli vähän mitä oli muutaman päivän tuola kellarissa, silloin Paavo on saattanut päästä tyttöjen luo, en kuitenkaan uskonut että Paavo olisi silloin saanut mitään aikaan kun oli niin nuori. Joten nyt olis menossa 29-32pv. Jos ei nyt tuu, niin toinen mahdollisuus on sitten että loppukuusta vielä tulee, viime viikollahan sen Paavon bongasin likkojen aitauksesta.
 Mahoja oon varovasti tunnustellut, mutta en ole tuntenut mitään, oon myös istunut pitkiä aikoja ja tuijotellut mahoja jos näkyis jotain liikettä, mutta ei mitään. :D
Inkeri on ihan heikkopäinen ja kaivoi heinät ulos kopista ja työnteli niitä pitkin häkkiä, aina kun laitoin ne takaisin koppiin, kaivoi ulos. Ulpu on ollut rauhallinen ja heinät pysyneet kopissa, puruja vähän kaivelee välillä.
Kun saisi varmuuden onko tulossa mitään niin voisi rauhassa odotella, nyt oon ihan hermona kun en tiedä...No jos ei viikonlopun aikana tule niin sitten saa hetken taas olla rauhassa kunnes se loppukuu alkaa lähestyä.

Terkuin Jonna<3